"Blogi"

Usein kysyttyä: maahantulokortti

Itse käytän maasta toiseen siirtymiseen junaa, joten en ole varma noudatetaanko autoraja-asemilla sääntöjä yhtä tarkasti. Periaatteessa homma menee seuraavasti.
Junassa konduktööri antaa kaksiosaisen dokumentin; maahantulokortin. Joskus sen saa myös lippujen mukana, jos on tilannut liput matkatoimiston kautta. Niin tai näin, pitäkää huolta, että saatte sen viimeistään junassa. Täytätte lomakkeen (siis kaksi identtistä kaavaketta) ja laitatte passin väliin ennen Venäjän rajaa. Lomake on hyvin yksinkertainen, ja lisäksi vaunun päädyssä on usein täyttöohje. Viipurissa saatte passin takaisin. Tarkistakaa, että maahantulokortti (puolet alkuperäisestä kaavakkeesta) on mukana leimattuna.

No niin. Nyt olet siis päässyt rajan yli. Mitä kortilla sitten tehdään? Jos majoitut hotellissa annat sen respaan. Respa leimaa sen eli paperissa näkyy ne päivät, jotka olet ollut hotellin kirjoilla. Pidä huoli, että sinulla on kyseinen paperi leimattuna passin välissä kun palaat takaisin rakkaaseen Suomeen.

Entä jos paperi häviää? Pääsetkö rajan yli, joudutko pidentämään matkaasi parin kuukauden poikkeamisella Siberiassa virkistävällä ulkoilmaleirillä? Olen törmännyt monta kertaa tilanteeseen, jossa matkailija on hävittänyt kyseisen dokumentin. En tähän mennessä ole kuullut mistään rangaistustoimenpiteistä. Virallisesti pitäisi onnettomalle tunarille räpsäyttää sakkoa jokaisesta laittomasta (= rekisteröimättömästä) päivästä. Tällä hetkellä maassa voi pyöriä ilman rekisteröintiä 7 päivää. (päivitetty 22.08.2011)

Jos olet yli 7 päivää kavereiden luona. Rekisteröinti onkin sitten jo paljon vaativampi toimenpide. En edes yritä selvittää miten asia pitäisi hoitaa virallisesti. Tämän ilmeisesti voi nykyään hoitaa helposti postin kautta. Ei kokemusta asiasta (päivitetty 22.8.2011). Helpoin joskin ei halvin tapa on kirjoittautua mahdollisimman halpaan hotelliin ja saada sieltä rekisteröinti. Mutta jos nimenomaan yövyt kavereiden luona koska se on halvempaa, niin tämä hotellivaihtoehto ei ehkä kuullosta hyvältä.

Kamat kantoon

Eilen illalla taas pakkasin kamoja tämän päivän Venäjän reissua varten. Tavoitteena on saada kaikki mahtumaan reppuun. Joudun kävelemään Pietarissa paljon ja lisäksi käyttämään metroa, joten liikkuminen pelkkä reppu selässä on helppoa. Levitän kaikki kamat olohuoneen lattialle, josta yhdellä silmäyksellä voi tarkistaa onko kaikki mukana. Tällä kertaa huomio kiinnittyi siihen tekniikan määrään, joka matkustelee kanssani rajan yli edes takaisin:

• Puhelin (Nokia)
• Puhelimen laturi
• Kannettava PC (IBM T43)
• PC:n laturi
• Kamera (IXUS60)
• Kameran USB-piuha
• Videokamera(Cannon MSX35i)
• Videokameran vara-akku
• Videokameran akun laturi
• Parranajokone

Kannettavan raudan määrä tuntuu kasvavan jatkuvasti.

In English

Käyn aina silloin tällöin luennoimassa paikallisessa ammattikorkeakoulussa. Aikaisemmin aiheina oli lähinnä tietotekniikkaan liittyvät asiat. Nykyisin tarinoin mielummin aiheista työskentely Venäjällä, vuorovaikutustaidot, ihmisten erilaisuuden hyödyntäminen työelämässä jne. Lisään osan luentomateriaalista tänne sivustolle, niin onpahan sitten tarvittaessa helposti saatavilla.
Koulutusmateriaalin ulkoasu poikkeaa muun sivuston ulkoasusta mm. fonttikoko on isompi, esityksessä on käytetty paljon listoja, kankaalta luettavuuden parantamiseksi taustavärejä on vältetty jne. Aika rumaa.
Working in Russia

Muutamia asioita, joita kannattaa ottaa huomioon sivustoa tehdessä. Keinoja sivuston suosituksi tekemiseksi.

Diskoteekissä

Ravintolasali on täynnä iloisia humalaisia pääasiassa nuoria ihmisiä. Taustalla soi reipas discomusiikki, videot pyörivät seinillä ja ah niin paljon niin kauniita tyttöjä. Olen työmatkalla toisessa pienessä venäläisessä kaupungissa. Olen ollut paikassa pari kertaa aikaisemminkin, mutta viime kerrasta taitaa olla jo vuosi. Paikka on legendaarinen. Täältä saa kuulemma seuraa helposti. Tämä siis tarkoittaa, että jopa minullakin voisi olla mahiksia viettää ilta miellyttävän näköisen iloisen tyttösen kanssa :-) Olin juuri saman päivän aikana kuunnellut paikallisten suomalaisten kertomuksia siitä, kuinka tässä paikassa naisia käytännössä saa hätistellä pois jaloista pöyrimästä. Vau, paikka minun makuuni. Lisäksi tanssilattialla tanssivat neitoset ovat todella sexyjä.

Tytöillä on hauska tai parempi sanoa kiihottava tapa tulla tanssimaan pöydän eteen ja aivan kuin mainostamaan itseään tai ainakin esittelemään avujaan. Meidänkin pöydän eteen tuli noin parikymppinen tumma kaunotar esittelemään tanssitaitojaan ja luojan suomia anteja. Siinä lantion veivaamisessa oli katselemista. Markkinointi oli mielestäni todella onnistunutta. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt sellaista takapuolen pyöritystä. Tänne hornantuuttiin (matkustamiseen menee koko päivä suuntaansa) kannatti tulla pelkästään tämän takia. Jos vanha vihtahousu olisi tullut hieromaan kauppoja olisi taivasosuuteni ollut vaarassa.

Okei. Olin siis kuullut paljon juttuja paikallisilta suomalaisilta kyseisestä paikasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Odotin tietenkin innolla nähdäkseni mitä tekniikkaa kaverit käyttävät. Tämä oli ehdottomasti oppimisen paikka. Niin kuin muistamme, tarkoitukseni on ohjeistaa naisten käyttöön liittyvät asiat ja tarvitsen ehdottomasti lisämateriaalia.

Tulimme siis paheiden pesään noin kello yksitoista illalla. Se oli täynnä porukkaa. Miehitimme yhden pöydän tanssilattian vierestä ja aloimme lipitellä juomia. Odotin malttamattomana kavereiden seuraavaa liikettä. Haetaanko tyttö tanssimaan, mennäänkö tanssimaan muina miehinä jonkun jo tanssivan tytön viereen, käydäänkö pyytämässä joku tyttö pöytään, käydäänkö kysymässä voiko tyttöjen pöytään istua vai mitä? Siis miten rutinoituneet veteraanit tulisivat toimimaan?

Ensimmäinen tunti meni siinä kun lipeltiin juomia, juteltiin laiskasti ja silmäiltiin hyörinää. Pöydän edessä yksi näistä kaunottarista suoritti virtuaaliyhdyntää ja meidän porukka katseli välinpitämättömänä kaikkialle muualle paitsi tätä todella hyvää esitystä. No, tarkkaan ottaen kaikki muut silmäilivät muualle paitsi minä, joka silmät tapittaen kuola suusta valuen tuijotin herkkupalaa.

Kavereiden tekniikkana näyttää olevan esittää aluksi välinpitämätöntä. Ovelaa. Siis odotellaan.

Kello lähestyi yhtä ja yhä edelleen vain hajamielisesti silmäiltiin ympäristöä. Siis paitsi minä, joka tapitin nyt kahta vaaleaa pitkätukkaista seksikästä hitaita tanssivaa kaunotarta. Vielä ei oltu tehty mitään eikä kukaan ollut lähestynyt meitä. Aloin jo pikkusen huolestua. Sitten viimein yksi veteraaneista kumartui pöydän yli . No niin, vihdoinkin! Nyt alkaa sitten varsinainen toiminta!
"Hei, mä olen aika väsynyt. Eiköhän lähetä jo koisimaan? "
"Joo niin minäkin."
"Sama täällä. Minäkin haluan koisimaan."
"?????!!!!!". Mitä helvettiä. Loppuiko ilta tähän?


Vielä Kakesta

Kirjoitin 4.8 tapaamisestani Kaken kanssa. Sen jälkeen olen saanut kaksi tuohtunutta yhteydenottoa, joissa kielletään yhteydenottajien yksityisasioiden levittely julkisesti. Kumpikaan yhteydenottajista ei ollut Kake.
Hmm... mielenkiintoista.

Terrorismin vastainen taistelu

Hyvä idea! Halpa ( 1 c / viesti) ja veretön keino saada taistelut lakkaamaan. Selvitin hieman miten tähän ratkaisuun on päädytty ja miten homma käytännössä toimii.

Käytännössä homma toimii seuraavasti. Kaikkiin kyseisen alueen kännyköihin lähetetään seuraava viesti:

Arvoisa (mahdollinen) sissi. Ole ystävällinen ja antaudu.
Soita numeroon 223-333-444565 ja kuuntele tarkemmat ohjeet. Kaikkien soittaneiden kesken arvotaan hyviä palkintoja.
Yhteistyöterveisin
Terrorismin vastainen komitea.




Soitin kyseiseen numeroon. Numerosta kuuluu seuraava viesti:

Terrorismin vastaisen komitean antautumiskeskus on avoinna virka-aikana kello kahdeksasta kello kuuteentoista maanantaista perjantaihin. Muina aikoina aseet voi luovuttaa toimiston ulkopuolella olevaan laatikkoon. Ennen luovutusta pyydämme poistamaan kranaattien sytyttimet ja täyttämään lomakkeet A2, A4, B3, B4, B5 ja T2. Kiitoksia.



Onnistuin saamaan langanpäähän Terrorismin vastaisen komitean jäsenen. Hän oli osallistunut työryhmään, joka suunnitteli ja toteutti uuden sissien vastaisen taktiikan. Alkuesittelyiden jälkeen päästiin itse asiaan.
Minä: Arvoisa kenraaliluutnantti Ivan Ivanovitsh miten päädyitte tähän mielenkiintoiseen taktiikkaan sissien vastaisessa taistelussa?

Ivan Ivanovitsh: No täytyy myöntää, että se ei ollut kokonaan oma idea. Lehdissä kirjoiteltiin, että Israelilaiset käyttivät samantyyppistä tekniikkaa Libanonin taistelussa. Me päätimme jalostaa tekniikan pidemmälle.

Minä: Oliko toteutuspuolella ongelmia?

Ivan Ivanovitsh: Jooo, olihan niitä. Siinä vaiheessa kun olimme päättäneet käyttää tekstiviestejä ja pyrimme saamaan selville terroristien yhteystiedot. Tarvitsimme luonnollisesti yhteystiedot, jotta pystyimme lähettämään antautumiskehoituksen oikealle kohderyhmälle. Paikallinen gsm-operaattori ei suostunut luovuttamaan terroristien tietoja. Kehtasivat väittää, että asiakastietojen perusteella ei voi päätellä kuka on terroristi ja kuka ei. No, tästä johtuen lähetimme viestin kaikille tällä alueella oleville.

Minä: Mielenkiintoista. Oliko muita ongelmia?

Ivan Ivanovits: Kaikenlaista pientä. Koulujärjestelmä kyseisellä alueella on päässyt nahikoinnista johtuen vähän rappeutumaan, joten lukutaitoprosentti on alhainen. Lisäksi monet terroristeista eivät ymmärrä venäjää.

Minä: Olisiko ollut järkevää lähettää viesti paikallisella kielellä?

Ivan Ivanovitsh: Sitäkin ehdotettiin, mutta siinä oli kaksi hankaluutta. Kääntäjä oli lomalla ja ei ole armeijan tehtävä alistua terroristien tarpeisiin. Omapahan on ongelmansa, jos eivät viitsi opetella sivistyskieltä. Ai niin, lisäksi monet paikallisista eivät osaa käyttää puhelimen tekstiviestiominaisuutta. No kaikkea sellaista epäolennaista.

Minä: Siis ymmärsinkö oikein? Lähetitte tekstiviestit pääasiassa lukutaidottomille ihmisille, jotka eivät osaa käyttää tekstiviestejä, heille vieraalla kielellä?

Ivan Ivanovitsh: Kyllä.

Minä: Kiitoksia erittäin paljon haastattelusta kenraaliluutnantti Ivan Ivanovitsh .

Ivan Ivanovitsh: Kiitoksia. Näkemiin.

Intissä Venäjällä

Suomen asevoimissakin harrastetaan simputusta. Tuli mieleeni tapaus omalta inttiajaltani. Meitä edeltävällä saapumiserällä oli aamut vähissä. Tiedä sitten johtuiko kauan odotetusta vapautumisesta vai mistä, mutta eräänä iltava varusmieskersantti (oli siis hoitanut 11 kuukautta tavallista paremmin ja saanut ylennyksen) riehaantui. Hänen mielestään jokin ryhmä oli hoitanut hommansa huonosti. Rangaistukseksi komensi ryhmän illalla juoksemaan patterin ympäri ( ehkä 100 m ).

Koska tätä liikuntasuoritusta ei oltu merkitty ja hyväksytty esimiesten toimesta etukäteen , niin kyseessähän oli selkeä simputustapaus. Kersantti sai putkaa kolme päivää ja jäi istumaan kakkuaan kun kaverit lähtivät juhlimaan vapautumista. Samanlaista helvettiä se armeija näyttää olevan naapurin puolella niin kuin täälläkin.

Ollaanpa sitten taas hetki vakavia. On erittäin hyvä, että Suomessa simputus on lähes kokonaan onnistuttu kitkemään. Varusmiesaikana kersantin rangaistus tuntui vain kovalta ottaen huomioon "rikoksen" suuruus. No, armeijassa on armeijan säännöt, ja kaikki ovat niistä tietoisia.

Palataan sitten mielenkiintoisempaan teemaan: varusmiespalvelu Toverilandiassa.
Yllä oleva artikkeli antaa ainakin jonkinlaisen kuvan siitä, mikä tilanne on naapurissa. Luonnollisestikaan kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon.
Muutama kuukausi sitten lehdissä oli melko iso juttu venäläisestä varusmiehestä, jota oli kasarmilla kidutettu muutamia päiviä ja jätetty sitten sidottuna jonnekin nurkkaan. Varusmies saatiin nippa nappa pidettyä hengissä, mutta molemmat alaraajat ja sukuelimet jouduttiin amputoimaan. Mietipä äidin tuntoja kun saa rakkaan poikansa takaisin kotiin.

Ajatelkaapa mitä eroja Suomessa ja Venäjällä on vanhempien tunnoissa heidän lähettäessään poikiaan suorittamaan kansalaisvelvollisuutta.
Suomessa isä ehkä ajattelee tyyliin "No kaveri pääsee pois kotoa vähän miehistymään ja saa samalla aikaa miettiä rauhassa mitä tulevaisuudelta haluaa. Tekee sille hyvää ja tutustuupa samalla uusiin kavereihin." No joka tapauksessa, ehkä jotakin tähän suuntaan. Suomen armeijassa loukkaantumisriski on pienempi kuin samanikäisillä siviilissä.
Ja vastaava tilanne Venäjällä: " Mitenkähän Vasja mahtaa selvitä. Toivottavasti pääsee hengissä takaisin ja ei ainakaan invalidisoidu pysyvästi." Mahdollisesti jotakin tällaista saattaa äidin mielessä pyöriä hyvästellessään ainokaistaan junalla.

Demosin kahdelle 11 vuotiaalle Pietarilaiselle pojalle videon editointia. Sivumennen mainitsin, että minulla oli varusmiesaikana kasarmilla mukana videokamera. Siitä sitten juttu siirtyi varusmiespalvelukseen. Kysyin kavereilta, että milloinkas heillä on aika vetää armeijan harmaat niskaansa. Toinen oli tavallisesta työläisperheestä ja toinen poika oli uusrikkaan perheen jälkeläinen. Rikkaan perheen kersa piti minua ilmeisesti vähän omituisena kun edes kysyn tuollaista.
"En minä (tietenkään) mene armeijaan."
Duunarin mukula sen sijaan kertoi innossaan armeijasuunnitelmistaan ja mahdollisuuksista saada koulutus haluamalleen alalle. Kultalusikka suussa syntynyt vielä tarkisti, että oli tosiaan ymmärtänyt oikein:
"Sinä siis todella aiot mennä armeijaan?".

Palaan tähän varusmiesteemaan myöhemmin.

Tässä muutama aiheeseen liittyvä video (video1 , video2 ).

Videoita venäläisestä toimistosta

Suosittelen. Hauskoja videopätkiä toimiston arkipäivästä.
Törmäämme samanlaisiin tilanteisiin Suomessakin päivittäin. Ohjelma pyytää alussa valitsemaan DA tai HET. Näyttää olevan sama kumman klikkaa.

Kake
Törmäsin Kakeen taas kerran. Kake on vanha tuttu vuosien takaa ja erittäin värikäs persoona. Hänkin on komennuksella Venäjällä ja törmäämme toisiimme jatkuvasti, useimmiten junassa matkalla Suomeen/Suomesta tai sitten Moskovan aseman edessä. Kaken työpaikka on vastapäätä asemaa ja minä käytän kyseistä asemaa siirtyessäni rangaistu... komennuspaikalleni. Kaken jutut ovat tosi mielenkiintoisia. Kirjaan niitä myöhemmin enemmänkin tänne "Blogiin". Kerron tässä kuitenkin viime tapaamisen.


Tyttöystäväni ilmoitti olevansa paksuna! Uhkasi kertoa vaimolleni!
Aika erikoinen tervehdys.
"Terve sinullekin. Kumpi Natalia vai Ludmila?" kysyin.
Kake ei paljon ujostele kertoa yksityisasioista, joten olin jo tiennyt kauan, että Kakella on vaimo Suomessa ja tällä hetkellä ainakin kaksi vakituista tyttöystävää satunnaisten lisäksi.
"Natalia." oli Kaken vastaus.
Aha. Siis se vaaleaverikkö. Olen nähnyt kummankin valokuvat ja vaaleaverikkö on ainakin muodollisesti pätevä. Suoraan sanoen tosi söötti tyttö.
"En nyt oikein tiedä onnittelenko sinua vai pahoittelenko sattunutta. Viimeksi oli puhetta, että panisit johtimet poikki ja spermat pankkiin vastaisen varalle. "
"No siitä ei vain nyt tullut mitään."
No ei kaveria kannata asialla enempää kiusata. Housuissa mikä housuissa tai siis tässä tapauksessa kohdussa mikä kohdussa, joten tapahtunutta on turha enää surra.
"Kuule olisko sulla hetki aikaa? Sullahan lähtee juna vasta viiden jälkeen? "
Olimme törmänneet toisiimme Moskovan aseman edessä ja minulla oli tosiaan melkein tunti junan lähtöön.
"Mennään tohon terassille ottaa kaljat."
Moskovan aseman edessä aurikoisella kadulla on symppis olutterassi, jossa ihmiset kuluttavat aurinkoisina päivänä aikaa ja lipittävät kylmää olutta.
Sehän sopi minulle todella hyvin. Kaken kanssa on tosi mukava jutella. Hänelle sattuu aina kaikkea mielenkiintoista toisin kuin minulle.
"Sopiihan se." vastasin "Mene varaamaan paikat minä käyn ostamassa. Iso?"

Menin tiskille, jossa kaunis, mutta ah niin tympääntyneen oloinen tyttö hoiteli jakelupuolta.
"Adno pivo i tsaj pazaluista (yksi olut ja tee)." lausuin huolellisesti.
"Adno pivo i SHTO (olut ja siis mikä)!?" tyttö kysyi epäystävällisesti.
Minä uudestaan ja huolellisemmin ääntäen sanan 'tee' ja nyt tyttö ymmärsi, mutta katsoi minua jotenkin kieroon. Kannoin sitten oluen ja teen Kaken miehittämään pöytään. Voi olla, että minä vain kuvittelen, mutta kantaporukka katseli teetä/minua jotenkin omituisesti. Tunsin itseni friikiksi, "Heí katsokaa toi pervo kantaa pöytään teetä! Hah,hah,hah. Otetaas pojat taas olutta, kippis."

Laskin ostokset pöydälle ja Kake katsahti teetäni hölmistyneenä. Oliko minun taas aika aloittaa selvitys alkoholinkäytöstäni tai siis sen käyttämättömyydestä. Mutta koska Kake ei kysynyt mitään, niin ajattelin, että ei tarvitse.
Oletin hänen pyytäneen minua seurakseen, purkaakseen sydäntään uuden tilanteen osalta. Sen sijaan, että olisi jatkanut kesken jääneestä jutusta, Kake katsahti minua miettivästi ja kysyi: "Onko sinulla tyttöystävää täällä (Venäjällä)?"
Minä naureskellen "Ei ole. Vaimo kielsi ottamasta tyttöystävää. "
"Niin... ymmärrän tilanteesi. " ja merkitsevä katse teekuppiini. Minä lehahdin punaiseksi. Tässä tapauksessa oli todella helppo lukea kaverin ajatukset. "Joo..o , on kaveri pahasti tussun alla." Meinasin taas aloittaa selostukseni syistä alkoholin käyttämättömyyteni, mutta tiesin että se vain kuulostaisi epätoivoiselta selittelyltä. Annoin asian olla.
"No, haluaisitko hyvän näköisen tyttöystävän? "
"Ei se nyt ole niin helppoa.... " Tarkoitin tällä siis itseäni. En ole varsinainen saalis ja Kake tunsi minut jo Suomen ajoilta, joten hän tiesi vaatimattoman menestykseni naismaailmassa. Ja hitto, ihan älytön kysymys. Olen naimisissa.
"Täällä Venäjällä jopa sinäkin voit saada hyvän näköisen tyttöystävän" Siis jopa minäkin. Kiitti.
Kaken asenne Venäjän komennukseen poikkeaa aika paljon minun vastaavasta. Kake pitää komennusta lähinnä onnenpotkuna ja mahdollisuutena läträtä oluella ja pelehtiä naisten kanssa. On totta että täällä tyttöihin tutustuminen on huomattavan paljon helpompaa kuin Suomessa. Käytettävissä oleva materiaali on huomattavan korkeatasoista ja lisäksi tyttöjen suhtautuminen on paljon joustavampaa kuin koto Suomessa. Tässä vaiheessa tuli mieleeni parin vuoden takainen työreissu Lappeenrannassa. Olimme työkavereiden kanssa viettämässä iltaa ja siirtymässä viidennestä baarista kuudenteen. Kolmas kaveri porukasta jäi houkuttelemaan mukaan paria kivan näköistä tyttöä. Kohta hän palasi hölmistyneenä luoksemme.
"No, mitä tytöt sanoivat ?" kysyimme.
" Kiitos vaan, mutta meillä on vielä isoisät elossa."
Tässä se taas nähtiin. Suomen nuorisolla ei ole mitään kunnioitusta vähän kypsempään ikään ehtineitä kohtaan. Onneksi Venäjällä tytöillä ei ole vastaavia estoja. Kirjoitan tästä myöhemmin tarkemmin ja ohjeistan asian.

Junan lähtöön oli vielä puoli tuntia. Kake selosti tilanteen niin hyvin kuin ehti. Asiaa selostaessaan hän samalla kehitteli ideaa miten hankalan tilanteen saisi hoidettua kunnialla pois päiväjärjestyksestä. Tähän asiaan hän tarvitsisi minun apuani. Minä lupasin miettiä asiaa. Oikeastaan idea kuulosti minun kannaltani hyvin houkuttelevalta. Mutta. Kertoako vaimolle vai ei?


Naisen puute
On luonnollista, että miesten ollessa pitkällä työmatkalla alkaa monilla jossakin vaiheessa vaivaamaan ... puute. Tästä asiasta tulee aika ajoin juttua työkavereiden kanssa.
Totesin suomalaiselle työkaverilleni, että kun kaupungin siivoojamummot alkavat näyttää houkuttelevilta on aika kiiruhtaa kotiin. Tähän työkaverini totesi, että ei tuo vielä ole paha tilanne. Sitten kun kaupungin lyhtypylväät alkavat näyttää houkuttelevilta on jo ehdottomasti päästävä vaimon tykö.
Ehkä hän on oikeassa. Hmm.. tosiaankin..tarkemmin ajatellen pääkadulla vastapäätä postia oleva lyhtypylväs ON seksikäs.
Onneksi on perjantai ja pääsee takaisin Suomeen.

Taksin ja "taksin" käyttäminen Venäjällä

Lomat on lusittu. Takaisin sorvin ääreen. Loma ei selvästikään ole ihmisen luonnollinen olotila (miten niin olen omituinen).

Junan kahviossa Pietariin matkustavat suomalaiset liikemiehet vertailivat kokemuksiaan taksin /"taksin" käyttämisestä Venäjällä. Jokaisella oli esimerkkejä tutuista tai tuttujen tutuista, joille oli käynyt huonosti Venäjällä käyttäessään taksia/"taksia". Henkilökohtaisesti kaikki ilmeisesti olivat selvinneet kokemuksesta hengissä.

Taksin/"taksin" käyttö poikkeaa jonkin verran suomalaisten vastineesta. Pietarissa on tavallista nähdä rivi ihmisiä seisomassa tien vieressä heiluttamassa kahta (ei siis yhtä) sormea ohiajaville autoille. Kysymys on siis kuljetusvälineen hankinnasta väliaikaiseen käyttöön. Venäjällä on mahdollista tilata taksi puhelimitse, mutta ihmiset tuntuvat suosivan "taksin" käyttöä. "Taksi" on siis henkilöauto , jolla ei ole virallista liikennöintilupaa, ei mittaria eikä sen katolla ole taksi-kylttiä.

Homma toimii seuraavasti. Kun olet saanut auton pysähtymään kohdalle, sanot kuljettajalle kohteen. Jos haluamasi paikka on edes suunnilleen samalla suunnalla kuin auto oli matkalla, voit jatkaa neuvotteluita kysymällä hintaa tai tarjoamalla itse sopivaa summaa. Jos pääsette yhteisymmärykseen niin hyppäät kyytiin, nautit matkastasi ja maksat matkan lopussa.
Olen ollut mukana myös kyydissä, jossa hintaa ei oltu sovittu etukäteen. Kyydin lopussa matkustaja antoi kuljettajalle muutaman setelin ja kysyi oliko paperia riittävästi. Ilmeisesti lyhyillä matkoilla on jonkinlainen suunnilleen vakiohinta, jonka kumpikin tietää? Tiedä sitten syntyykö asiasta joskus kiistoja.

Boilerin tarina jatkuu...
Tulin loman jälkeen ensimmäistä kertaa asunnolleni. Kylpyhuoneeseen on laitettu rikkimenneen boilerin tilalle uusi, mutta luonnollisestikaan sitä ei ole kytketty. Ei siis lämmintä vettä. Tietenkään pesukonekaan ei toimi. Voi vittu. (vrt. Blogi 30.6.2006)